Akin biljardiura ja saavutukset

Aki Heiskasen menestyksekäs biljardiura alkoi 1980-luvun lopussa Tampereen Härmälässä. Vuonna 1978 syntynyt Heiskanen ylettyi juuri ja juuri pöydälle. Voimistelutaustaisen pikkunaskalin lahjakkuus pelipöydän ääressä huomioitiin heti myös sen ajan maamme parhaiden pelaajien toimesta.

Aki pääsikin treenaamaan ja kehittämään pelitaitojaan mm. yhdessä Mika Immosen, Mika Lehtimäen ja Marko Hartikaisen kanssa. Immonen on vuoden 2001 maailmanmestari, Lehtimäki moninkertainen SM- ja EM-mitalisti ja myös Hartikaiselta löytyy erivärisiä SM-mitaleita. Mestarien opissa Aki omaksui varsin nopeasti biljardin salat, mutta ei suinkaan tyytynyt pelkkään harjoitteluun.

1990-luvulle siirryttäessä Aki debytoi Suomen kovatasoisimmassa biljardisarjassa, Pirkanmaan Pool-liigassa. Ensimmäiset kaudet menivät härmäläläisjoukkueiden riveissä, välillä tie vei toisaalle, mutta pian tultiin takaisin kotikonnuille Härmälään. 1990-luvun puolivälissä Aki siirtyi Playboys-joukkueeseen, mistä alkoi uskomaton seitsemän kautta kestänyt voittoputki. Sittemmin mestaruuksia on tullut vielä lisääkin.

Kyseisessä liigassa Aki Heiskanen on palkittu sarjatasonsa parhaana pelaajana neljänä kautena. Mukana on vuosittain useita kansainvälisestikin menestyneitä pelaajia, mikä nostaa suoritusten arvoa. Erilaisia voittoja joukkueliigasta ja Pirkanmaan mestaruuskilpailuista Akilla on yli 30, muista palkintosijoista puhumattakaan.

Valtakunnallisissa kilpailuissa Aki Heiskanen on hätyytellyt kärkisijoja yli vuosikymmenen ajan. Ensimmäiset SM-mitalinsa Aki sai kaulaansa jo vuonna 1994, jolloin hän pelasi vielä koulupoikien sarjassa. Kultakantaan Aki siirtyi heti seuraavana vuonna, mutta vuotta myöhemmin alkoi menestystä tulla yleisessäkin sarjassa joukkuekilpailun kolmossijan myötä. Ensimmäinen henkilökohtainen SM-kulta heltisi vuonna 2001, jolloin hallitseva PM-hopeamitalisti kruunattiin 8-pallon Suomen mestariksi.

Tämän jälkeen menestystä ja kultamitaleita on tullut tasaiseen tahtiin. Aki Heiskanen kuuluu eittämättä maamme biljardieliittiin - olipa kyseessä sitten mikä pelimuoto hyvänsä. Nuoresta iästään huolimatta Heiskanen on kiertänyt maailmaa ja ottanut osaa useisiin kansainvälisiin kilpailuihin.

Urallaan Aki Heiskanen on osallistunut mm. 9-pallon MM-kilpailuihin vuonna 2001 sekä useisiin PM- ja EM-kilpailuihin. Lisäksi monipuolisena biljardimiehenä tunnettu Heiskanen on kilpaillut myös kaisassa ja snookerissa. Snookeria Aki on pelannut Kairossa saakka, alle 21-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

Kansainvälisesti tarkasteltuna Aki Heiskasen uran paras saavutus on 8-pallon EM-hopeamitali vuodelta 2006. Sittemmin EM-mitaleita on tullut useampiakin.


Aki Heiskasen palkinnot


Muita tietoja Akin urasta

 
Saavutukset Trickshotit ja muut videot Kuvat Tiedotteet ja uutiset Tukijat 

< Takaisin pääsivulle




Aki Heiskasta tukee mm.
Scene Group Oy